Sillanpää

MITÄ SILLANPÄÄN ASUKASTOIMIKUNTA TEKEE?

Järjestämme tapahtumia ja juhlia sekä vastaamme hankinnoista. Olemme muun muassa täydentäneet kuntosalin varustusta hauistangolla, käsipainoilla ja irrallisella penkillä. 7. kerroksen yhteistiloihin hankimme kirjahyllyt ja perustimme tuo-vie-lainaa -kirjapisteen. Ajamme kaikkien asukkaiden yhteisiä asioita ja keräämme asukkaita yhteen bileiden merkeissä. Vakiintuneet bailut ovat pikkujoulut sekä kevät talkoot/grillibileet. Meille saa tulla ehdottamaan uusia hankintoja, tapahtumia tai kertoa muutostarpeista. Olemme rentoa ja mukavaa porukkaa! Kokoustamme keskimäärin 4 kertaa vuodessa ja kaikki asukkaat ovat tervetulleita kuuntelemaan kokouksia, marraskuun yleiskokouksessa valitsemme uuden asukastoimikunnan seuraavalle vuodelle, joten jos yhtään yhteisöllinen toiminta kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti hakea mukaan. Asukastoimikuntaan saa yhteyden sähköpostilla osoitteesta: sillanpaa@astmk.koas.fi. Osa toimikuntalaisista löytyy myös Sillanpään facebook-ryhmästä.

KERHOHUONE, KUNTOSALI JA MUUT YHTEISTILAT

Epävirallinen kerhohuone löytyy 7. kerroksesta. 7. kerroksen kerhohuoneen yhteydessä on myös kaksi saunaa, joita voit varata KOAS booking -sovelluksen kautta. Kerhohuonetta ei virallisesti voi varata omaan käyttöön, mutta Sillanpään facebook-ryhmässä ihmiset ovat varailleet tiloja epävirallisesti syntymäpäiväjuhlien ja muiden viettoon. Tiloja saa ehdottomasti käyttää ko. toimintaan, kunhan ei aiheuta liikaa hämminkiä ja mekkalaa naapureille. Omat jäljet tulee siivota ja jättää tilat siistiin kuntoon seuraavia käyttäjiä ja saunojia varten. Naisten ja miesten saunavuoroja on joka päivä, tarkemmat ajat ja muut löydät KOAS booking -sovelluksesta. Lainatarvikekomero löytyy 7. kerroksen 2. saunan vastapäätä. Komeron saa auki omilla avaimilla ja komerosta saa lainata kaikkia tavaroita mm. imuria, täytettävää patjaa, lautapelejä, pingismailoja ja palloja ynnä muuta jännää. Muistathan merkitä lainaamasi tavarat varausvihkoot ja palauttaa ne ehjänä paikoilleen lainaamisen päätteeksi. Vahingon sattuessa kerro asiasta rohkeasti ja laita vaikka sähköpostia sillanpään s-postiin. 7. kerroksen kerhohuoneesta löytyy nykyisin myös kirjapiste: voit tuoda omat vanhat kirjasi kahteen kirjahyllyyn jollekin onnelliselle lahjoitettavaksi ja vastaavasti voit ottaa itsellesi kirjahyllystä mieleisesi kirjan joko omaksi, tai lainaan – aivan kuinka haluat!

Takapihalla parkkipaikkojen läheisyydestä löytyy grillikatos ja grilli, grilliä saa asukkaat käyttää vapaasti. Huomioithan, että grillissä saa käyttää ainoastaan grillihiiliä, puut voivat halkaista grillin pohjan. Grillikatokseen pätee samat säännöt, mitä kerhohuoneellakin. Kuntosali löytyy A-rapun pyörävaraston yhteydestä, sisäänkäynti on Siltakadun puolella. Kuntosali varataan KOAS booking -sovelluksen kautta. Varauksen yhteydessä saat pin-koodin, jolla pääset omalla vuorollasi sisään. Vuoroja voi varata maksimissaan kymmenen viikossa, salille pääsee kaksi henkilöä kerrallaan. Kuntosali on pieni ja varustelu suppea, mutta perus voimanostotreenin kamppeet löytyvät. Salilla löytyy penkkipunnerruspenkki, kyykkyteline, yksi voimanostotanko, yksi elossa oleva hauistanko, käsipainoja, säädettävä irtopenkki, nyrkkeilysäkki, levypainoja sekä kuntopyörä. Kuntosalin käyttöön pätee samat järjestys- ja hiljaisuussäännöt, mitä Sillanpäässä yleensä. Pingispöytä löytyy samaisesta pyörävarastosta kuntosalin kanssa, eli A-rapun yhteydessä olevasta, ovi löytyy tutusti Siltakadun puolelta. Varaus toimii kuka ehtii ensin -periaatteella, mailat ja pallot voit lainata lainatavarakomerosta 7. kerroksesta. Kuntosalin oven huudeilla on pieni syvennys, jota on epävirallisen virallisesti käytetty kierrätysnurkkauksena. Voit tuoda omia (kunnossa olevia!) tarpeettomaksi jääneitä tavaroitasi ja vaatteitasi sinne pois lahjoitettavaksi. Samaisesta pisteestä voit ottaa itsellesi tarpeellista, tai muuten vain mieluista kampetta.

Pesutupa löytyy A-rapusta, helpoiten sinne pääsee pääovien kautta. Pesukoneita ja kuivausrumpuja on kaksi, molempien varaus menee KOAS bookingin kautta, pesutuvasta löytyy myös mankeli. Kuivaushuone on pesutuvan vieressä. Pyörävarastoja on kolme: yksi pääovien yhteydessä B-rapun puolella, yksi Siltakadun puoleisessa päädyssä ja yksi A-rapun takaoven vieressä. Roskakatos löytyy parkkipaikan yhteydestä. Huomioithan, että roskakatokseen saa viedä ainoastaan sinne kuuluvia roskia oikeisiin kierrätyspisteisiin: isot huonekalut, televisiot ja muut eivät kuulu roskakatokseen hävitettäväksi. Kaikesta irtotavarasta lattialla tulee erillinen maksu huolimatta tavaran koosta, nämä maksut näkyvät luonnollisesti asukkaiden vuokrissa. Vanhat huonekalut ja elektroniikan voi hävittää luvallisesti joka kevät talkoiden yhteydessä: tilaamme silloin kontit sekä isompia huonekaluja ja muuta tavaraa varten sekä elektroniikkakärryn. Muuna aikana huonekalut ja muut tulee hävittää asianmukaisesti kierrätyspisteisiin, tai mustankorkealle.

5 + 3 =